Australianterrierit mukana koirien geenitutkimuksessa
Australianterrierien diabetes on yksi tutkimuskohde Helsingin Yliopiston laajassa koiran geenien tutkimusohjelmassa. Tutkimuksella pyritään löytämään geenivirhe, joka aiheuttaa australianterrierien sairastumisen diabetekseen.
Nyt tarvitaan yhteistyötä erityisesti kaikilta teiltä, joilla on diabetesta sairastava aussi tai tällaisen koiran terve sisarus! Myös sairaan koiran vanhempien tai jälkeläisten DNA-näytteet ovat arvokkaita. DNA-näytteeksi riittää pieni määrä verta koeputkeen, se ei ole sen monimutkaisempi toimenpide. Australianterrierikerho ry korvaa koiranomistajalle näytteenotosta aiheutuneita kuluja.
Useimmat koirien sairaudet ovat hyvin samankaltaisia kuin ihmisillä. Sen vuoksi tutkimalla koiran perimää ja sairauksia, voimme edistää myös ihmisen terveyttä. Tutkimuksen turvaamiseksi olisi ensiarvoisen tärkeää saada tutkimusryhmän tietoon kaikki diabetesta sairastavat aussit sekä saada näistä koirista DNA -näyte tutkimukseen. Myös ainakin yhdestä terveestä pentuesisaruksesta tulee saada näyte.
Sairastuneen koiran omistaja - toimi näin:
1. Ilmoitus jalostustoimikunnalle sairaasta koirasta. Internetin kautta
(Diabeteskysely
-kaavake tai sähköpostilla
anna.riutta(at)dnainternet.net tai postilla Anna Riutta-Salo, Järvenpääntie 11, 27110 Eurajoki). Saat tarvittaessa lisäohjeita.
2. Vie koira eläinlääkäriin näytteenottoon. Tulosta mukaan liitteessä oleva
lomake. Siinä on tiedot, paljonko verta tarvitaan ja minne näyte lähetetään.
3. Ota eläinlääkärin kuitti ja lähetä se Australianterrierikerho ry:n rahastonhoitajalle. Kuittia vastaan saat rahat näytteen ottamisesta takaisin: Piia Keskimaa, Vasaramäki 4 A 2, 02750 Espoo
4. Kun näyte saatu, jalostustoimikunta ryhtyy etsimään koiran tervettä veljeä/siskoa näytteeseen, jos näyte ei ole jo tutkimusryhmällä valmiina odottamassa.
Diabetestutkimuksen tilanne
Lista niistä
australianterriereistä, joista on otettu verinäyte
Hannes Lohen tutkimusryhmälle diabetestutkimusta
varten:
Diabetesnäytteet
Jokainen näyte on
erittäin tärkeä eli jos et ole vielä osallistunut,
niin tässä seuraavat ilmaiset näytteidenottopaikat
08.08.2010 Kuopio, Sorsasalon ravirata,
KV-näyttelyssä rotukehän jälkeen.
15.08.2010 Somero, Haukkukallio,
jalostustarkastuksen yhteydessä
 |
Voit myös antaa näytteen järjestetyssä
tilaisuudessa
Erillisiä näytteenottotilaisuuksia tullaan
myös järjestämään. Näissä
tilaisuuksissa voit antaa koirastasi näytteen
ilmaiseksi tai hyvin edullisesti.
»
Tapahtumat
- näytteenottopaikat
Lue täältä lisää tutkimuksesta, näytteen
antamisesta ja kerhon maksamista
korvauksista:
|
Haluatko viedä tietoa tutkimuksesta
eteenpäin ?
Alla olevista linkeistä voit tulostaa
tiedotteen ja viedä sen eläinlääkäriasemasi
ilmoitustaululle.
»
Tiedote:
värillinen
»
Tiedote:
mustavalkoinen