|
|
JALOSTUSTOIMIKUNTA
[BREEDING COMMITTEE]
|
» jalostukseen
liittyvät lomakkeet |
| A
J A N K O H T A I S T A |
Aussikasvattajilta pyydetään kommentteja Suomen Kennelliiton jalostusstrategiaehdotuksesta
Ohessa on Suomen Kennelliiton hallituksen käsittelemä ehdotus Kennelliiton yleiseksi jalostusstrategiaksi. Jalostusstrategian periaatteet päätettiin Kennelliiton valtuuston syyskokouksessa vuonna 2006. Kennelliiton valtuuston käsittelyyn asia tulee mahdollisesti jo kuluvan vuoden aikana.
Jalostusstrategia linjaa Kennelliiton tahtotilan koiranjalostuksen suunnasta tulevaisuudessa. Siinä ei anneta rotukohtaisia ohjeita eikä puututa yksityiskohtaisesti jalostukseen ohjaukseen. Näiden toimenpiteiden aika tulee sen jälkeen, kun jalostusstrategia aikanaan hyväksytään Kennelliiton valtuustossa. Toimenpiteet ulotetaan kuitenkin kaikille tasoille, joissa Kennelliitolla on mahdollisuuksia vaikuttaa: Koirarekisteriohjeeseen, rotukohtaisiin Jalostuksen tavoiteohjelmiin (JTO), Perinnöllisten vikojen ja sairauksien (PEVISA) vastustamisohjelmiin sekä kokeiden ja kilpailujen sääntöihin ja ohjeisiin.
Jotta jalostusstrategiasta tulisi mahdollisimman kattava ja totuudenmukainen, Kennelliitto on pyytänyt rotujärjestöiltä lausuntoa strategiasta.
Australianterrierikerho pyytää australianterrierikasvattajilta kommentteja strategiaa koskien
09.03.2010 mennessä sähköpostitse, tai
» SKL-jalostusstrategia
|
Suomen Kennelliiton silmätarkastuspaneeli järjestetään lauantaina
24.04.2010 kello 14.00 alkaen Yliopistollisessa eläinsairaalassa osoitteessa Koetilantie 2, Helsinki.
Paneeliin ilmoittaudutaan keskiviikkoon 14.04.2010 mennessä Kennelliiton toimistoon jalostuskonsultti Päivi Rantasalolle osoitteella: Suomen Kennelliitto, Kamreerintie 8, 02770 Espoo, sähköpostilla paivi.rantasalo(at)kennelliitto.fi tai faksilla (09) 8873 0282. Ilmoittautumiseen liitetään kopiot koiran kaikista aiemmista silmätarkastuslausunnoista ja omistajan yhteystiedot sekä sähköpostiosoite.
Epäilyttävä-tuloksen korjaaminen
Vuoden 2010 alusta voimaan tulleen Perinnöllisten silmäsairauksien ohjeen mukaan:
Jos koiralla on voimassa epäilyttävä-tulos, tulisi diagnoosi varmistaa viemällä koira uudelleen suositellun ajan kuluttua joko lausunnon antaneen silmätarkastuseläinlääkärin tai toisen silmätarkastuseläinlääkärin tutkittavaksi. Mikäli silmätarkastuseläinlääkäri tällöin toteaa koiralla ko. sairauden, on tämä lausunto voimassa, ellei kohdan 5.1. mukainen paneelitutkimus sitä muuta.
» lisää tiedotteissa
Lisää tietoja:
http://www.kennelliitto.fi/FI/kennelliitto/uutiset/2010/20100202_silmatarkastuspaneeli.htm
|
|
Kahdesta erilaisesta polvilausunnosta – huonoin voimassa kunnes…
Jalostustoimikunta on tehnyt huomion, että polvilumpioluksaatio (patellaluksaatio) –lausunnon jälkeen koirille on voitu hakea toiselta lääkäriltä uusi, ehkä parempi lausunto. Kennelliiton kanta on, että huonoin lausunto on voimassa, siihen saakka, kunnes Kennelliiton paneeli on tarkastanut koiran ja antanut lopullisen lausunnon.
» lisää
jalostustoimikunnan tiedotteissa
|
|
Kolmivuotiskysely
– vuoden 2007 kasvattajille
Tervetuloa osallistumaan Australianterrierikerho ry:n ”kolmivuotiskyselyyn”.
Kysely lähetetään vuosittain kolme vuotta täyttävien aussien
kasvattajille. Ensimmäistä kertaa kolmivuotiskysely toteutettiin viime vuonna, ja kyselyyn vastattiinkin ahkerasti - vastausprosentti oli peräti 75 %. Toivottavasti kasvattajat ovat yhtä aktiivisia tänäkin vuonna.
Australianterrierikerhon jalostustoimikunta kerää jalostuksen tavoiteohjelman mukaisesti tietoa rodussa esiintyvistä sairauksista. Jalostuksen tavoiteohjelman mukaan kolmivuotiskysely on yksi kanavista,
jolla tietoa kerätään. Jalostustoimikunnalle ilmoitetut tiedot ovat julkisia, tiedot palvelevat koko rotua ja kaikkia kasvattajia - koirien omistajatietoja ei julkaista.
Voit vastata kyselyyn:
* sähköisesti vastauskaavakkeella kerhon nettisivuilla
* sähköpostilla
* tulostamalla liitteessä olevan kaavakkeen ja lähettämällä sen
jalostustoimikunnan sihteerille Anna Riutta-Salolle osoitteeseen
Järvenpääntie 11, 27110 EURAJOKI.
Kysely sulkeutuu 31.03.2010 ja tulokset julkaistaan Aussi-lehden toisessa
numerossa.
Yhteistyöterveisin,
Australianterrierikerho ry:n jalostustoimikunta
»
Kolmivuotiskyselykaavake
kasvattajat, ketkä ovat kyselyn saaneet
KOLMIVUOTISKYSELYKAAVAKE
- tulostettava
|
Diabetestutkimuksen tilanne ja näytteidenotto vuonna 2010
Jos aussisi tai tuttavasi aussi sairastaa diabetesta, tulkaa mukaan tutkimukseen, joka tähtää rotumme terveyden edistämiseen ja ihmisten diabeteksen tutkimukseen. Aussi on ihmisen paras kaveri – ole sinä aussin paras kaveri! Verinäyte kannattaa käydä antamassa myös terveestä koirasta. Jokainen näyte on varmasti tärkeä. Kerho maksaa sairaiden koirien ja niiden lähisukulaisten verinäytteidenottamista aiheutuneet kulut.
Sairastuneen koiran omistaja - toimi näin:
1. Ilmoitus jalostustoimikunnalle sairaasta koirasta. Internetin kautta (australianterrierikerho.fi tai sähköpostilla anna.riutta(at)dnainternet.net tai postilla Anna Riutta-Salo, Järvenpääntie 11, 27110 Eurajoki). Saat tarvittaessa lisäohjeita.
2. Vie koira eläinlääkäriin näytteenottoon. Tulosta mukaan liitteessä oleva lomake. Siinä on tiedot, paljonko verta tarvitaan ja minne näyte lähetetään.
3. Ota eläinlääkärin kuitti ja lähetä se Australianterrierikerho ry:n rahastonhoitajalle. Kuittia vastaan saat rahat näytteen ottamisesta takaisin: Piia Keskimaa, Vasaramäki 4 A 2, 02750 Espoo
4. Kun näyte saatu, jalostustoimikunta ryhtyy etsimään koiran tervettä veljeä/siskoa näytteeseen, jos näyte ei ole jo tutkimusryhmällä valmiina odottamassa.
Näytteitä diabetestutkimukseen on saatu kerättyä vajaassa kahdessa vuodessa, tammikuun puoliväliin 2010, mennessä 192 (vuosi sitten näytteitä oli 139 kappaletta). Hieno määrä.
Näytteiden keräämistalkoot jatkuvat. Lisää näytteitä
tarvitaan. Tutkimuksen kannalta tärkeitä terve-sairas –pareja on tutkimusryhmällä käytössä tällä hetkellä yhdeksän (9). Käytännössä määrä tarkoittaa sitä, että terve-sairas –parien keräämisessä olemme urakkamme puolivälissä, että perinnöllisen diabeteksen aiheuttama geenin tutkimus pyörähtää käyntiin. Vuosi sitten tilanne oli, että tutkimusryhmällä oli vasta 3 terve-sairas –paria. Vuodessa saimme 6 uutta paria tutkimukseen.
Lämmin kiitos kaikille terveempää rotua haluaville kasvattajille ja koirien omistajille eli kaikille niille, jotka ovat osallistuneet näytteidenottamiseen! Lue lisää projektista jalostustoimikunnan
sivustolta: DIABETESTUTKIMUS
Ilmainen verinäytteenotto 2010
Australianterrierikerho ry järjestää vuonna 2010 ilmaisia verinäytteidenottoja diabetestutkimukseen seuraavasti. Listaa päivitetään sitä mukaan, kun uusia näytteenottopaikkoja saadaan järjestettyä.
Alustavasti jalostustoimikunta on suunnitellut vuodelle 2010 seuraavat ilmaiset näytteidenotot:
08.08.2010 Kuopio, Sorsasalon ravirata, KV-näyttelyssä rotukehän jälkeen.
15.08.2010 Somero, Haukkukallio, jalostustarkastuksen yhteydessä
» näytteenotto -> tämä lomake mukaan lääkäriin
»
Tapahtumat
- näytteenottopaikat
|
KASVATTAJAPALAVERI
Kasvattajakollegio Hyrynsalmella 15.05.2010
Jalostustoimikunta järjestää kasvattajapalaverin/kollegion, johon ovat kaikki rodusta kiinnostuneet tervetulleita. Eli sinun ei tarvitse olla kasvattaja tai edes haaveilla kasvattamisesta, kiinnostus rotuun riittää. Aiheena on jalostustoimikunnan kuulumisia rodusta - terveys ja rodun pitäminen monimuotoisena. Tilaisuudessa voi esittää jalostustoimikunnalle kysymyksiä vapaamuotoisen keskustelun merkeissä.
Kokoonnumme rotuarvostelun jälkeen. Alustavana ajatuksena on kokoontua näyttelypaikalla. Ilmoittautumiset Marja Leinoselle:
leinonen.jalostustoimikunta(at)gmail.com, 10.5.2010 mennessä. Ilmoittautumisia kerätään, jotta tiedämme varata osallistujille tarvittavan määrän kahvia ja sämpylöitä.
Jos sinulla on mielessäsi jo nyt joku kysymys jalostustoimikunnalle, niin kirjoittele kysymyksesi ilmoittautumisen yhteyteen. Jalostustoimikunta pyrkii vastaamaan kysymyksiin parhaimpansa mukaan. Tavoitteena on pitää 2-3 kollegiota vuoden 2010 aikana eri puolilla Suomea. Seuraava kokoontuminen pyritään järjestämään Kuopion näyttelyn yhteyteen elokuun alussa.
Paikka: Hyrynsalmi, näyttelypaikan läheisyydessä. Paikka tarkentuu myöhemmin.
Aika: Rotuarvostelukehän jälkeen. Aika tarkentuu myöhemmin.
Ilmoittautuminen: leinonen.jalostustoimikunta(at)gmail.com 10.5.2010 mennessä.
Kasvattajakollegion sisältö – Hyrynsalmi 15.05.2010
1. Diabetestutkimuksen tilanne
2. Onko jokin sairaus, mitä pitäisi nostaa enemmän esille? Nyt on diabetes ollut esillä.
3. Jalostustarkastettavia koiria/ehdotuksia, jos pohjoisessa järjestetään 2011.
4. Rodun geenipoolin pieneneminen - sukutaulussa kertautuvien koirien määrä yhdistelmissä.
5. JTO
• Päivitystä ryhdytään tekemään 2010. Vanha JTO on voimassa vuoteen 2011.
• Onko jotain huomioita, mitä pitäisi ottaa esille?
• Pitäisikö hyväksytyn yhdistelmän ehtoja esim. kiristää? Nyt suositus, että ei saa ylittää 6,25. Pitäisikö 6,25 olla myös pentuvälitykseen pääsyn ylin kriteeri?
• Jalostustiedustelujen lopettaminen. Kasvattajien pitää itse perehtyä rotuun ja miettiä vaihtoehtoja – kaikilla käytössään samat tiedot rodusta, kuin jalostustoimikunnalla. Mitä mieltä ollaan?
6. Tuomarikoulutus
7. Muita esille tulevia asioita
|
Kutsu jalostustarkastukseen 2010
Australianterrierikerho ry:n jalostustoimikunta kutsuu seuraavat koirat jälkeläisineen jalostustarkastukseen vuonna 2010.
* CLIFTOP RED DAZZLER (7 pentuetta)
* ÖVIKSPOJKEN AV FALCHEBO (6 pentuetta)
Tarkastus järjestetään Someron Haukkukalliolla sunnuntaina 15.8.2010 alkaen klo
10. Jalostustarkastuksen yhteydessä järjestetään ilmainen verinäytteenotto diabetestutkimusta varten. Tarkempaa tietoa tapahtumasta ilmoitetaan yhdistyksen www-sivustolla ja jalostustoimikunta ottaa talven aikana yhteyttä kaikkiin kutsuttavia uroksia käyttäneisiin kasvattajiin. Tästä linkistä pääset kurkistamaan, missä jalostustarkastus pidetään:
http://www.pomppu.com/sskh/haukkukallio.htm
|

|
jalostukseen
liittyvät LOMAKKEET
|
Tällä lomakeella
voit tehdä jalostustiedustelun tai tiedoksiannon
jalostustoimikunnalle. Jalostustiedustelu tehdään vähintään
2 kuukautta ennen nartun arvioitua juoksua.
» JALOSTUSTIEDUSTELU
/ TIEDOKSIANTO |
Tällä lomakkeella
voit ilmoittaa jalostustoimikunnan hyväksymän pentueen kerhon
pentuvälityssivulle.
Tämä ilmoitus menee automaattisesti myös molemmille pennunvälittäjille.
» PENTUEILMOITUS |
Jalostustarkastuksessa
koira tarkastetaan paljon yksityiskohtaisemmin kuin näyttelyssä
tapahtuvassa arvostelussa ja sen avulla saadaan paljon tietoa
koirasta. Tarkastuksen suorittaa kaksi ulkomuototuomaria.
Tiedoista on hyötyä koiran omistajlle varsinkin jos koiraa käytetään
siitokseen, mutta myös koiran kasvattajalle ja
rotuyhdistykselle. Tuomalla koirasi tarkastukseen, olet mukana
auttamassa rodun jalostustoimintaa. Jos koira kutsutaan
kirjallisesti jalostustarkastukseen, on tarkastus maksuton.
Muuten tarkastuksesta peritään maksu. Aussi-lehdestä löydät
tarkastuksien ajankohdat ja tiedot kenelle ilmoittaudut ja minkä
aussin jälkeläiset kutsutaan tarkastukseen.
» ILMOITTAUTUMINEN
JALOSTUSTARKASTUKSEEN |
Lähettäessään tämän
lomakkeen uroksen omistaja vakuuttaa, että ilmoitetut tiedot
uroksesta ovat oikein ja ajan tasalla. Mikäli koira ei jostain
syystä ole enää jalostukseen sopiva tai jalostukseen käytettävissä,
niin omistaja huolehtii siitä, että uroksen tiedot poistetaan
jalostusuroslistalta.
» TERVEYSKYSELYKAAVAKE
JALOSTUSUROKSILLE |
Australianterrierikerho
kerää jatkuvasti jalostustoimikunnan arkistoihin tietoja
aussien sairauksista. Kaikilla, myös kerhoon kuulumattomilla,
on mahdollisuus osallistua ja jokaisen aussinomistajan toivotaan
vastaavan kyselyyn.
Jokainen vastaus on erittäin tärkeä ja
tervetullut !!!
Vastaajia pyydetään varautumaan siihen, että
jalostustoimikunta voi toiminnassaan käyttää yksittäisten
koirien tietoja. Jos toimikunta saa esim. tiedustelun nartusta,
jonka suvussa esiintyy perinnöllistä sairautta, tulee
toimikunnalla olla mahdollisuus kertoa kasvattajalle, jos
ehdotetun uroksen suvussa esiintyy sama sairautta.
» TERVEYSKYSELYKAAVAKE |
Jalostustoimikunta
kartoittaa sokeritautia australianterriereillä. Jos koirallasi
on todettu diabetes, tämän kaavakkeen täyttämällä annat tärkeää
tietoa jalostustoimikunnalle ja kaikille rotumme kasvattajille
ja autat ponnisteluissa yhä terveemmän rodun kasvattamiseen.
Jokainen vastaus on erittäin tärkeä ja
tervetullut !!!
» DIABETESKYSELYKAAVAKE |
Australianterrierikerho
ry:n jalostustoimikunta tekee kartoitusta australianterriereiden
luonteista. Näistä tiedoista kootaan yhteenvetoja ja
artikkeleja. Samoin tietoja käytetään jalostuksen
tavoiteohjelman laatimisessa. Kysely koskee aikuisia koiria, ja
siihen tulisi vastata vasta kun koira on vähintään 1,5
-vuotta vanha.
» LUONNEKYSELY |
Australianterrierikerho
kerää tietoa aussien keski-iästä ja kuolinsyystä. Kyselyn tulokset
julkaistaan Aussi-lehdissä. Yksittäisten
koirien tietoja ei julkaista, vaan tulokset lasketaan
prosentuaalisesti.
» KESKI-IKÄ-
JA KUOLINSYYKYSELY |
|
» lisää lomakkeita
|
|