LOMAKKEET

Tietojen julkisuus
Kasvattajapalaverin päätöksen mukaan kaikki tieto, minkä kasvattaja tai omistaja on ilmoittanut voidaan ilmoittaa eteenpäin. Tiedot palvelevat koko rotua ja kaikkia kasvattajia. Kaikki jalostustoimikunnalle ilmoitetut tiedot ovat julkisia. Tietoja luovutetaan kysyttäessä ja lisäksi tiedot julkaistaan vuosikirjassa.
Omistajatietoja EI julkaista.
Tällä lomakkeella voit antaa palautetta, esittää toivomuksia ja ehdotuksia, Australianterrierikerholle tai liittyä vaikkapa jäseneksi.
» PALAUTE- JA JÄSENANOMUS
Tällä lomakeella voit tehdä jalostustiedustelun tai tiedoksiannon jalostustoimikunnalle. Jalostustiedustelu tehdään vähintään 2 kuukautta ennen nartun arvioitua juoksua.
» JALOSTUSTIEDUSTELU / TIEDOKSIANTO
Tällä lomakkeella voit ilmoittaa jalostustoimikunnan hyväksymän pentueen kerhon pentuvälityssivulle.
Tämä ilmoitus menee automaattisesti myös molemmille pennunvälittäjille.
» PENTUEILMOITUS
Jalostustarkastuksessa koira tarkastetaan paljon yksityiskohtaisemmin kuin näyttelyssä tapahtuvassa arvostelussa ja sen avulla saadaan paljon tietoa koirasta. Tarkastuksen suorittaa kaksi ulkomuototuomaria. Tiedoista on hyötyä koiran omistajlle varsinkin jos koiraa käytetään siitokseen, mutta myös koiran kasvattajalle ja rotuyhdistykselle. Tuomalla koirasi tarkastukseen, olet mukana auttamassa rodun jalostustoimintaa. Jos koira kutsutaan kirjallisesti jalostustarkastukseen, on tarkastus maksuton. Muuten tarkastuksesta peritään maksu. Aussi-lehdestä löydät tarkastuksien ajankohdat ja tiedot kenelle ilmoittaudut ja minkä aussin jälkeläiset kutsutaan tarkastukseen.
» ILMOITTAUTUMINEN JALOSTUSTARKASTUKSEEN
Lähettäessään tämän lomakkeen uroksen omistaja vakuuttaa, että ilmoitetut tiedot uroksesta ovat oikein ja ajan tasalla. Mikäli koira ei jostain syystä ole enää jalostukseen sopiva tai jalostukseen käytettävissä, niin omistaja huolehtii siitä, että uroksen tiedot poistetaan jalostusuroslistalta.
» TERVEYSKYSELYKAAVAKE JALOSTUSUROKSILLE
Australianterrierikerho ry kerää jatkuvasti jalostustoimikunnan arkistoihin tietoja aussien sairauksista. Kaikilla, myös kerhoon kuulumattomilla, on mahdollisuus osallistua ja jokaisen aussinomistajan toivotaan vastaavan kyselyyn.
Jokainen vastaus on erittäin tärkeä ja tervetullut!
» TERVEYSKYSELYKAAVAKE
Jalostustoimikunta kartoittaa sokeritautia australianterriereillä. Jos koirallasi on todettu diabetes, tämän kaavakkeen täyttämällä annat tärkeää tietoa jalostustoimikunnalle ja kaikille rotumme kasvattajille ja autat ponnisteluissa yhä terveemmän rodun kasvattamiseen.
Jokainen vastaus on erittäin tärkeä ja tervetullut !!!
» DIABETESKYSELYKAAVAKE
Australianterrierikerho ry:n jalostustoimikunta tekee kartoitusta australianterriereiden luonteista. Näistä tiedoista kootaan yhteenvetoja ja artikkeleja. Samoin tietoja käytetään jalostuksen tavoiteohjelman laatimisessa. Kysely koskee aikuisia koiria, ja siihen tulisi vastata vasta kun koira on vähintään 1,5 -vuotta vanha.
» LUONNEKYSELY
Australianterrierikerho kerää tietoa aussien keski-iästä ja kuolinsyystä. Kyselyn tulokset julkaistaan Aussi-lehdissä. Yksittäisten koirien tietoja ei julkaista, vaan tulokset lasketaan prosentuaalisesti.
» KESKI-IKÄ- JA KUOLINSYYKYSELY
Onko aussisi "tuoksukoira"?
Joillakin koirilla on päässään hajurauhanen, joka erittää myskin tai jopa kukan tuoksua. Tuoksu on voimakkain silloin, kun koira on erityisen hyvällä mielellä. Joillakin roduilla ominaisuus on yleisempi kuin muilla, asiasta ei vaan tunnu olevan paljon tutkittua tietoa.
» TUOKSUAUSSI KYSELY

OPPAAT yms.

PENNUN HOITO-OPAS
kerhon uudistettu pentuopas. Jokainen voi sen nyt siis itse tulostaa!
kommentteja ja parannusehdotuksia pentuoppaaseen ->
... Olette tehneet merkittävän päätöksen hankkiessanne perheeseenne uuden jäsenen, koiran. Onnittelemme Teitä siitä, että olette valinnassanne päätyneet Australianterrieriin eli aussiin! ...
»
AUSTRALIANTERRIERI PENNUN HOITO-OPAS

 

 

 

Copyright © Australianterrierikerho