Aussin karvapeitteen tulee olla kiiltävä ja hyvin hoidettu.
Huolimatta siitä, että rotumääritelmän mukaan aussin
karvapeite on trimmaamaton, pitää turkkia hoitaa ja pitää
puhtaana. Aussia ei kuitenkaan tule pestä liian usein,
kurakelillä vatsan ja tassujen huuhtominen pelkällä vedellä
riittää. Kotikoira siistitään noin kolme - neljä kertaa
vuodessa, näyttelykoirat siistitään useammin.
Aussi totutetaan pienestä pitäen erilaisiin
hoitotoimenpiteisiin. Ne tulisi tehdä pöydällä, jonka päällä
on liukumaton alusta. Alussa pentu totutetaan olemaan pöydällä
ja vähitellen aloitetaan siistiminen, harjaaminen,
kampaaminen ja trimmaaminen. Hoitotoimenpiteitä kannattaa
tehdä usein ja vähän kerrallaan. Tavallinen
kotikoiranomistaja ei tarvitse monia työkaluja, harja, harva
kampa ja teräväkärkiset sakset riittävät. Aluksi
kannattaa opetella siistimään koiransa sormin nyppien.
Aussin peitinkarva on karkeaa ja suoraa noin 6 cm pituista.
Aluskarva on lyhempi ja pehmeämpi. Kuono, raajojen alaosat ja
käpälät ovat lyhytkarvaiset. Päälaen karva on pehmeää
ja pitkää (top-knot) ja kaulan ympärillä on rintalastaan
ulottuva kaulus.
Turkista poistetaan eloton, kasvunsa lopettanut peitinkarva.
Aluskarva jätetään aina paikoilleen. Korvista nypitään
pitkät karvat pois. Kuononselkä siistitään niin, että
karvat vähitellen pitenevät ja ylettyvät huulten yli.
Poskilta poistetaan pitkät karvat ja leuan alla oleva karva
leikataan lyhyeksi.
Selkäkarvat nypitään sormin. Ylälinjan tulisi olla suora
ja tasainen. Kyljet ja vatsanalus siistitään.
Häntä nypitään ja sen alapuoli siistitään
ohennussaksilla.
Tassujen karva nypitään melko lyhyeksi ja muotoillaan
tassujen reunat saksilla. Anturoiden välissä olevat karvat
leikataan pois.
Näyttelykoiran siistimisestä kannattaa kysyä
kasvattajalta. Yksityiskohtaiset turkinhoito-ohjeet löytyvät
myös kerhon pentuoppaasta.