|
VUODEN AUSSI-KILPAILUN TULOKSET
[Top Aussie in Finland RESULTS]
|
|
Vuoden Aussi -kilpailujen säännöt
[ ilmoittakaa mahdollisista virheistä Satu Toivoselle [satu.toivonen[at]dnainternet.net]
Kilpailuvuosi on yksi kalenterivuosi. Kilpailuihin
voivat osallistua kilpailuvuonna
Australianterrierikerhoon kuuluneet jäsenet, jäsenen
perheenjäsenet ja heidän koiransa. Jäsenellä tulee
olla ollut pysyvä asuinpaikka Suomessa kilpailuvuoden
aikana.
Kerho laskee kaikkien australianterrierien pisteet,
mutta kilpailuissa sijoitetaan ne koirat ja
kasvattajat, joilla on osallistumisoikeus Vuoden Aussi
-kilpailuihin. Tuloksia ei tarvitse erikseen kerholle
lähettää, paitsi jalostusuroksen ja -nartun osalta.
Pisteitä lasketaan vain Suomen Kennelliiton näyttelyistä
ja kilpailussa huomioidaan viisi parasta näyttelytulosta.
Epäviralliset pentunäyttelyt ja match showt ovat
kilpailun ulkopuolella.
Pisteet lasketaan ainoastaan SKL:n näyttelysäänöillä
kilpailtavista näyttelyistä. |
|
Kaikille ROP/ PU - PN sijoittuneille lasketaan 1 lisäpiste
jokaista viittä näyttelyyn osallistunutta yli 9
kuukauden ikäistä australianterrieriä kohden.
Veteraani kilpailussa tulee pisteet samoilla ehdoilla,
mutta veteraani kisassa tulevat lisäpisteet näyttelyyn
osallistuneiden australianterrieriveteraanien
kokonaismäärän mukaan.
Pentu-kilpailussa Kunniapalkinnolla palkitut ja
sijoitetut pennut saavat myös taulukon pisteet näyttelyyn
osallistuneiden australianterrieripentujen kokonaismäärän
mukaan.
Vuoden näyttelyaussi -kilpailuun osallistuneista
julkaistaan Aussi -lehdessä 20 parhaimman tulokset.
Muiden kilpailujen osalta julkaistaan kymmenen
parhaimman tulokset.
Ryhmä- ja BIS-kilpailuja ei enää lasketa vuoden näyttelyaussi-kisassa
|
Vuoden näyttelyaussi ja VSP -näyttelyaussi
Pisteet lasketaan ohessa olevan taulukon mukaan ja
eniten pisteitä kerännyt on voittaja. Mikäli kahdella tai
useammalla koiralla on sama pistemäärä, voittaa
kilpailuvuoden aikana vähimmillä näyttelykäynneillä
pisteet kerännyt koira. |
Vuoden pentu ja VSP -pentu
Vuoden aussipentu -kilpailussa on samat säännöt
kuin Vuoden näyttelyaussi -kilpailussa, paitsi että koiran
on kilpailtava pentuluokassa.
|
Pistetaulukko:
| Sijoitus |
Pist. |
| ROP / ROP-kasvattaja / ROP-vet / ROP-pentu |
15 |
| PU1 - PN1 / PU1-vet - PN1-vet / PEK1, KP |
10 |
| PU2 - PN2/ PU2-vet – PN2-vet / PEK2, KP |
8 |
| PU3 - PN3/ PU3-vet – PN3-vet / PEK3, KP |
6 |
| PU4 - PN4 / PU4-vet – PN4-vet / PEK4, KP |
4 |
Vuoden veteraani ja VSP
-veteraani
Vuoden aussiveteraani -kilpailussa on samat säännöt
kuin Vuoden näyttelyaussi -kilpailussa. Koiran on kuitenkin
kilpailtava veteraaniluokassa. Veteraaniluokassa ROP- ja VSP
-veteraanit saavat lisäpisteitä vain näyttelyyn
osallistuneiden aussiveteraanien kokonaismäärän
mukaan. Mikäli pisteet menevät tasan, voittaa se, joka on
sijoittunut korkeammalle sijalle Vuoden näyttelyaussi
-kilpailussa.
|
Vuoden kasvattaja
Useamman henkilön kasvattaessa samalla kennelnimellä ainakin
yhden henkilöistä tulee olla ollut kerhon jäsen
kilpailuvuonna. Kasvattaja osallistuu Vuoden Kasvattaja kisaan
jos hän on esittänyt kunniapalkinnolla palkitun
kasvattajaryhmän tai hänen neljä kasvattiaan vähintään
kahdesta eri yhdistelmästä ovat saaneet pisteitä Vuoden
Aussi kisassa.
Kasvattaja saa lisäksi 10 pistettä jokaisesta esitetystä,
kunniapalkinnolla palkitusta kasvattajaryhmästä, joita
huomioidaan enintään enintään 5 kappaletta. Lisäksi
lasketaan mukaan enintään neljän parhaan, vähintään
kahdesta eri yhdistelmästä olevan kasvatin seuraavan
taulukon mukaan laskettavat pisteet
|
| Sijoitus
Vuoden Aussi -kisassa |
Pisteet |
| 1 - 10 |
30 |
| 11 - 20 |
25 |
| 21 - 30 |
20 |
| 31 - 40 |
10 |
| Loput pisteitä
saaneet |
5 |
Vuoden jalostusnarttu ja -uros
Jalostusnartun ja - uroksen omistajan tulee ilmoittaa
pisteidenlaskijalle koiran kilpailuvuoden aikana näyttelyissä
kilpailleet jälkeläiset vuoden loppuun mennessä.
Tässä kilpailussa lasketaan nartun/uroksen neljän parhaan,
vähintään kahdesta eri yhdistelmästä olevan jälkeläisen
saamat pisteet Vuoden näyttelyaussi -kilpailusta niin, että
vähintään neljällä jälkeläisellä on oltava pisteitä.
Pisteet lasketaan kasavattajakilpailun taulukon mukaisesti.
|
|
Vuoden
agilityaussi
Tulosten kirjaaminen
- koska nykyisin kilpailukirjaan merkitään vain alle 0,99-
tulokset, kilpailijat lähettävät tuloksensa agilityaussi-
kilpailun kirjaajalle esim. sähköpostilla, myös ne
tulokset, joita ei ole merkitty kilp. kirjaan - tulosten
kirjaaja ylläpitää tulosrekisteriä, josta kalenterivuoden
loputtua poimii mukaan kilpailuun parin 5 parasta tulosta ja
ilmoittaa jokaisen parin pisteet ja sijoituksen Vuoden Aussi -
kisan pisteiden laskijalle |
|
pisteet |
sijoitus |
lisäpisteet |
| alle 0,99 |
7 |
1. |
5 |
| 1-10,99 |
5 |
2. |
4 |
| 11-25,99 |
2 |
3. |
3 |
|
|
4. |
2 |
|
|
5. |
1 |
|
|
pisteet |
sijoitus |
lisäpisteet |
| alle 0,99 |
6 |
1. - 3. |
6 |
| 1-10,99 |
4 |
4. - 6. |
3 |
| 11-25,99 |
1 |
7. - 10. |
1 |
|
|
pisteet |
sijoitus |
lisäpisteet |
| alle 0,99 |
5 |
1. - 3. |
7 |
| 1-5,99 |
3 |
4. - 6. |
5 |
| 6-10,99 |
1 |
7. - 10. |
2 |
|
Vuoden tokoaussi
Vuoden tottelevaisuus aussi-kilpailussa lasketaan 5 parhaimman
kokeen pistemäärä. Mikäli kahdella tai useammalla koiralla
on sama pistemäärä voittaa korkeammassa luokassa kilpaileva
koira. Jos kaksi tai useampi samassa luokassa kilpaileva koira
saa saman pistemäärän, voittaa vähemmällä käynneillä
pisteet saanut koira. Mikäli molemmilla on saman verran koekäyntejä
ja pisteitä voittaa se jolla on yhdestä kokeesta paremmat
yhteispisteet, mikäli nämäkin on samat katsotaan toiseksi
parhaimmat pisteet, ja jne. Mikäli tälläkään menetelmällä
ei voittajaa löydy, palkitaan molemmat vuoden toko-aussina.
|
| ALO1 |
4 pistettä |
AVO1 |
7 pistettä |
VOI1 |
12 pistettä |
EVL1 |
15 pistettä |
| ALO2 |
2 pistettä |
AVO2 |
5 pistettä |
VOI2 |
9 pistettä |
EVL2 |
11 pistettä |
| ALO3 |
1 pistettä |
AVO3 |
3 pistettä |
VOI3 |
5 pistettä |
EVL3 |
8 pistettä |
|