Aussin karvapeitteen tulee olla kiiltävä ja hyvin hoidettu. Huolimatta siitä, että rotumääritelmän mukaan aussin karvapeite on trimmaamaton, pitää turkkia hoitaa ja pitää puhtaana. Aussia ei kuitenkaan tule pestä liian usein, kurakelillä vatsan ja tassujen huuhtominen pelkällä vedellä riittää.
Kotikoira siistitään noin kolme – neljä kertaa vuodessa, näyttelykoirat siistitään useammin.
Aussi totutetaan pienestä pitäen erilaisiin hoitotoimenpiteisiin. Ne tulisi tehdä pöydällä, jonka päällä on liukumaton alusta. Alussa pentu totutetaan olemaan pöydällä ja vähitellen aloitetaan siistiminen, harjaaminen, kampaaminen ja trimmaaminen.
Hoitotoimenpiteitä kannattaa tehdä usein ja vähän kerrallaan. Tavallinen kotikoiranomistaja ei tarvitse monia työkaluja, harja, harva kampa ja teräväkärkiset sakset riittävät.
Aluksi kannattaa opetella siistimään koiransa sormin nyppien.Aussin peitinkarva on karkeaa ja suoraa noin 6 cm pituista. Aluskarva on lyhempi ja pehmeämpi. Kuono, raajojen alaosat ja käpälät ovat lyhytkarvaiset. Päälaen karva on pehmeää ja pitkää (top-knot) ja kaulan ympärillä on rintalastaan ulottuva kaulus.
Karvapeitteestä poistetaan eloton, kasvunsa lopettanut peitinkarva. Aluskarva jätetään aina paikoilleen. Korvista nypitään pitkät karvat pois. Kuononselkä siistitään niin, että karvat vähitellen pitenevät ja ylettyvät huulten yli. Poskilta poistetaan pitkät karvat ja leuan alla oleva karva leikataan lyhyeksi.
Selkäkarvat nypitään sormin. Ylälinjan tulisi olla suora ja tasainen. Kyljet ja vatsanalus siistitään.
Häntä nypitään ja sen alapuoli siistitään ohennussaksilla.
Tassujen karva nypitään melko lyhyeksi ja muotoillaan tassujen reunat saksilla. Anturoiden välissä olevat karvat leikataan pois. Näyttelykoiran siistimisestä kannattaa kysyä kasvattajalta. Yksityiskohtaiset ohjeet löytyvät tulostettavasta aussin turkinhoito-oppaasta.